Tiedote 1.1.2018

Tallissamme sairastui pari viikkoa sitten yksi hevonen Satakunnassa liikkuvaan hevosten virustautiin. Kyseinen hevonen on täysin parantunut, eikä muita hevosia ole sairastunut.

Tallin toiminta jatkuu normaalisti, ja myös maneesi on avoin ulkopuolisille ratsukoille.

Meidän kaikkien on hyvä muistaa, että hevosten kulkevat virukset sekä bakteerien aiheuttamat taudit leviävät suuremmaksi osaksi ihmisen välityksellä. Tämän takia kaikki varusteet on hyvä pestä huolellisesti ja desinfioida tallien välillä.

(Kuvituskuva. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.)

Tiedote virustaudista

TIEDOTE

Katkaistaan huhuilta siivet. Tallissamme on viikonloppuna yksi hevonen sairastunut Satakunnassa liikkuvaan hevosten virustautiin. Kyseinen hevonen on eristetty muista heti oireiden ilmestyttyä ja on eristyksissä edelleen, vaikka on jo oireeton.

Eläinlääkärin tutkimusten perusteella tauti ei ole pääntautia eikä ole aiheuttanut pääntautioireita. 

Meidän kaikkien on hyvä muistaa, että hevosten kulkevat virukset sekä bakteerien aiheuttamat taudit leviävät suuremmaksi osaksi ihmisen välityksellä. Tämän takia kaikki varusteet on hyvä pestä huolellisesti ja desinfioida tallien välillä.

Tauditonta joulunaikaa kaikille!

(Kuvituskuva. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.)